Minua jännittää. Nyt mie voin sanoa sen aivan aijosti äähneen. Tämä jännitys ei ole semmosta huonoa vaan semmosta ihanaa oottavaista ja kutkuttavvaa. Se että olen lähössä vueksi pois tutusta ja turvallisesta Suomesta on tullu paljon realistisemmaksi ja olen oikeasti alkanu pikkuhiljaa tiedostaan sen. Toki mie tiän että semmonen lopullinen ymmärtäminen tapahtuu varhmaan vasta ko sanon heipat kentälä perheele ja kolmele parhaale kaverille.
Nyt on jo alle kuukausi lähtöön. Kuukausi. Se on niiiin lyhyt aika ja minusta tuntuu että kesäkuuki meni vain yhessä hujauksessa. Mie olen tehny aika paljon töitä ja lopun vapaa-ajan olen koittanu käyttää perheen ja kavereitten kans oleskelhuun. Viisumi hakemus on tehty ja enhään on käyä Helsingissä haastattelussa. Kannettava, kuvakalenteri ja käyntikortit on hankittu. Vihdoin stressi alkaa vähän jo helpottaan, mutta vielä häätyy jännätä ehtiikö yks paperi Suohmeen ajoissa ennen tuota viisumi haastattelua. Edustustakki pitäis tulla tässä lähi aikoina ja pinssit häätyis vielä väsätä (tämän on mulle loppupeleissä varhmaan se haastavin homma ko en omista mitenkhään imarreltavia käsityö taitoja...).
Mutta multa pyyethiin postausta asioista mitä jään kaipaahmaan Suomesta ja mitä haluan kokea Yhdysvalloissa. Sen mie koitan sitte tehä seuraavaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti