Näin se pyörähti viiminen Suomi viikkoki käyntiin ja koko tuleva viikko on kyllä ahettu niin täyteen hommaa, että saa nähä miten tässä kaiken ehtii tehä. Kaikki sannoo että pitäis nauttia tästäki viikosta ihan normaalisti ja ellää sitä aivanko ei ois mihinkään menossa, mutta minusta se tuntuu vähän hullulta ko häätyy sanoa heippoja koko tulevan viikon ajan ja stressata vielä viimisistäki asioista.
Nyt alkaa jo pikku hiljaa oikeasti jännittään ko täytyy oikeasti miettiä pakkaamista, läksiäisiä ja kaiken näköstä muuta lähtöön liittyvää. Mie olen yrittäny nauttia viime aikoina kaikista pienistäki asioista ja välilä sitä saattaa yhtäkkiä huomata tekevänsä jotaki arkipäivästä asiaa hymy korvissa. Toisina hetkinä sitä vain pysähtyy miettimään että mitä mie olen tekemässä.
Oikeastaan en käsitä että olen lähössä. Kaikki tuntuu niin kaukaselta ja epätodelliselta vaikka lähtöön on ennään viikko. Tämän piti olla pähkähullu päähän pisto, jonka ei ikinä pitäny totteutua. Sen piti olla vain taas joku yks niistä "Juuliannan hullutuksista". Niin mulle sanottiin muutama vuosi sitte. Niin mie uskoin siitä jo itekki, kunnes päätin vuosi sitte ottaa yhteyttä Pellon rotareihin ja tehä tästä kaikesta totta. Minun tie tähän pisteeseen on varmasti ollu monia muita rotaryvaihtareita helpompi, koska minun ei tarvinu "taistella" vaihtari paikasta kenenkään kans. Niin tästäki haaveesta on tulossa yhtäkkiä täyttä totta. Mie todistin niin itele niinkö muilekki, että kaikkiin haaveisiin täytyy tarttua ja ne voi toteutua.
Mie kirjottelen viikon aikana luultavasti vielä pakkaamisesta ja viimisistä lähtö fiiliksistä. Tuliaisista kerron vasta ko olen päässy rapakon taakse ettei vain satu mithään kautta paljastuun host perheele mitä aattelin tua mukanani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti