perjantai 8. elokuuta 2014

Finally my dream is coming true!

Huhhui empä oikein tiä mistä pitäis alottaa. Tällä hetkelä istun Helsinki-Vantaa kentälä ja oottelen lentoa New Yorkkiin. 
Mie en päässy siis maanantaina lähteen ja uueksi lähtöpäiväksi laitettiin jo 20.8. Nyt kuitenki olen saanu viisumin ja lennot (niinkö varhmaan arvata jo saattaa ko lentokentälä olen:D). 




Me siis lähimä poikien ja iskän kans eilen jo valmiiksi Oulua kohti, koska mulla oli nyt aamula 7.00 lento Oulusta Helsinkiin. Nyt siis oottelen 5 tuntia, että pääsen hyppäähmään nykin koneeseen. Tuola lennola saanki istua sitte lähemmäs 9 tuntia. New Yorkkiin saavun 15.50 niitten aikaa eli 22.50 meän aikaa. Sitte saanki ootella taas 4 tuntia sielä (Tai no saattaa se neljä tuntia mennä tieten lähtö terminaalin ja portin hakemisessaki.. !) ja siis 20.40 Nyckin aikaa lähtee jatkolento Denveriin jonne saavun 23.08 eli Suomessa jo heräthään jo lauantaihin. Minua oottaa Denverissä minun host isä ja nuorisovaihtoasiamies. <— Onko tuo oikeasti yhdyssana:D?! Mulla siis oottaa kolmehenkinen perhe Castle Rockissa johon kuuluu host äiti, isä ja samanikänen veli! Ne on kans tosi innoissaan tästä ja sainki niiltä toissapäivänä tosi ihanan kuvan ja viestin jossa ne toivotti minut tervetulleeksi niile. On niin helpottava tietää, että minusta piethään sielä varmasti hyvvää huolta tuola rapakon takana. Tästä päivästä tullee varmasti tosi pitkä ja raskas, mutta niinkö sanoin host veljelekki, niin tämä pitkä matkustaminen on sen arvosta!

Näin vielä pikkuserkkujaki aamula!

Tämä on tosi hullua. Minua ei ole jännittäny tänhään vielä ollenkhaan vaikka luulis että tänhään tämän jännityksen pitäis olla pahiimmillaan! Äiti jäi kotia eikä ees yrittäny lähteä saattaan minua kentäle, ko siitä ei ois välttämättä tullu mithään. 
Olihan se hankalaa sanoa omale perheele ja kavereile, että ”Nähhään vuen päästä”. Ihmisille, jotka on auttanu ja kannustanu minut tähän pisteeseen. Vanhemmille, jotka on kasvattanu minusta tämmösen. Iskä on opettanu kuinka olla vahva ja periksiantamaton. Äiti on  opettanu kuinka pittää puolustaa itteä ja muita. Että ihmisten ei saa antaa talloa varpaile. Juhon, Valtterin ja Vilin ansiosta mie olen oppinu huolehtiin itteni lisäksi muista. Kaverit on auttanu minua pysyhmään positiivisena niinäki hetkinä joina olen aatellu etten hitto ole lähössä.  Nyt mie lähen oppihmaan miten näitä kaikkia ominaisuuksia käytethään siihen, että pärjään vuen tuola maailmalla. Mie tiän, että tästä tullee aivan uskomaton vuosi jos ite päätän ja asennoinnun niin. 
Niinkö kaikki on sanonu ”Mene nyt ko olet nuori ja vappaa”. Niin mie todellaki aijon tehä ja viettää unelmieni vuen Yhdysvalloissa. 
Siispä olkaapa valmiina amerikkalaiset! 
MIE OLEN TULOSSA.



4 kommenttia: