sunnuntai 9. marraskuuta 2014

”Mä vieraan kylän reunalla oon matkalaukut mudassa ja kannan mukana mun isän ohjeita”

Isäinpäivää vietettiin tänään 5 maassa. Niin mieki sitä täälä, vaikkei sitä oikeasti täälä tänään vietetäkkään. Erikoiseksi minun päivän teki se, että se oli ensimmäinen isäinpäivä 17-vuoteen, jonka vietin ilman iskää. Yleensä isäinpäivänä meilä ei ole ollu mitään isompaa "jeejee isänpäivä juhlaa” tai kakkuja jne. vaan ollaan vain onniteltu, halattu ja annettu isänpäivä lahja. Ei sitä kotona ossaa olla niin kiitollinen kaikesta ko se iskä on aina siinä vieressä, osana joka päivästä elämää. 


Minun isä on maailman paras isä. Neljän lapsen isä, joka on aina antanu aikaa meile. Iskä tekkee töissä raskasta ja pitkää päivää, mutta silti se on aina innoissaan lähössä meän kans reeneihin. Se haluaa viettää meän kans aikaa ja mie olen niin onnekas, että olen yks niistä onnekkaista tytöistä joila on joku molemmille tärkeä asia isän kans, joka yhistää meitä. 
Me olema iskän kans tosi samanlaisia. Molemmat kauheita suuri suita, joka on välilä hyvä, ja välilä vähän vähemmän hyvä juttu. Kumpikaan meistä ei pelkää sanoa omaa mielipidettä. Kumpikaan meistä ei tykkää hävitä. Sen takia meilä onki välilä isompia ja välilä pienempiä sanaharkkoja ko kaikki mielipiteet ei menekkään ”yks yhteen” ja kumpikaan ei halua antaa periksi. Kumpikaan ei halua myöntää olevansa väärässä. 



Koko viime kevään mie selitin innoissani kaikkea vaihtoon liittyvää, mutta minusta tuntu ko ketään meän perheestä ei olis kiinnostanu. Se tuntu tosi turhauttavalta, koska mie oisin halunnu olla innoissaan siitä yhessä perheen kans. Se ois ollu mulle tärkeää, mutta aina ko mie otin asin puheeksi se keskustelu jäi hyvin lyhyeksi. Kukaan minun perheestä ei koskaan kyselly multa asiasta, mikä ärsytti minua. Miksi ne ei voi olla innoissaan minun onnesta? No oli ne, mutta se vain oli niin arka puheenaihe. Kaks viikkoa ennen minun lähtöä me olima menossa iskän kans kyläle ja sitte siinä matkala se kysy multa miltä tämä lähtö minusta tuntuu. Se oli ensimmäinen kerta ko joku meän perheestä kysy multa jotaki vaihtoon liittyvää. Iskä yritti puhua siitä mulle, koska se tiesi sen olevan mulle tärkeää. Iskä on aina yrittäny olla paras mahollinen isä ja se on onnistunu siinä paremmin ko hyvin. Silti nyt jos joku siltä nyt kysyis, että missä päin Amerikkaa mie olen vaihossa, saatikka kaupungista, niin ei se varmaan ossais vastata. Ei se silti määrittele sitä kuinka hyvä isä se on. Se on kuitenki ollu kokoajan tästä vaihto jutusta sitä mieltä, että jos se on minun unelma niin sitte minun täytyy mennä ja toteuttaa se. 

Iskä on aina halunnu opettaa meile hyvää työmoraalia, eikä se ole ikinä suosinu omia lapsiaan missään tilanteessa. Se tietää, että elämä on paras kasvattaja. Iskän mielestä joukkue on parempi ko yksilö. Joukkue on yhtä hyvä ko sen heikoin lenkki. Se heijastuu hyvin paljon sen tekemistä. Jos joku meistä sisaruksista on tehny jotaki tyhmää, se vaikuttaa meihin kaikkiin. Reeneissä ko yks ei tee  harjotusta kunnola, joka ainoa tekkee sen niin monta kertaa uusiksi, että viiminenki tekkee harjotuksen täysiä.  Se on tehny minusta joukkue pelaajan. Seki lähtee siis pohjimmiltaa kasvatuksesta. 

 


Kiitos iskä, että sie olet pitäny minusta aina niin hyvää huolta. 
8 kuukauden päästä nähjään


T. Iskän tyttö

2 kommenttia:

  1. Olipa ihana teksti!!=) hei voisinks mä olla jotaki kautta yhteydessä suhu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! =) Ja tottakai, minun sähköposti on juulianna.ylisaukko-oja@hotmail.com ja voit pyytää facebookissaki kaveriksi jos haluat:)!

      Poista