tiistai 30. joulukuuta 2014

American Christmas


Viikko vierähti länsirannikolla Washingtonissa ja Oregonissa ja tuli kyllä taas koettua asioita joita en varmasti unoha koskaan. Päälimmäisenä tietenki mielessä amerikkalainen joulu. 


Tiistai 23.12

Hypittiin illala koneeseen ennen 8 ja oltiin perilä Seattlessa 10 jälkeen niiden aikaa. Päästiin kentäle ja host äitin täti ja sen mies tuli hakemaan meitä. Otettiin vuokra-auto ja seurattiin niitä niitten kämpile yöksi. Siinä meni siis lyhyesti sanottuna tiistai! 



Keskiviikko 24.12

Jouluaatto ei ollukkaan mikään perinteinen jouluaatto, koska amerikassa jouluaatto ei ole iso juttu. Tänä jouluna mulla ei ole ollu oikein minkäänlaista joulumieltä, mutta sain sitä pienen rippeen takasi heti aattoaamuna. Menin facebookkiin ja huomasin, että minun paraskaveri oli kirjottanu jotaki minun seinäle. Aloin lukemaan sitä ja en päässy ensimmäistä lausetta pidemmälle ko purskahin jo itkuun. Siinä luki näin: 
” Olipa kerran tonttutyttö, joka lähti toteuttamaan pitkään haaveiltua matkaa ison meren taakse, matkan aikana tuli kuitenkin mahdollisuus kokea vielä palmusaaren lämpö ja saada oma lei kaulan ympärille. Matka palmun alle kuitenkin oli aika kallis ja matka rahat jo vähissä. Onneksi ystävä-, työkaveri-, talli-, reenikaveri-, sukulais- ja naapuritontut täällä pohjoisessa kuulivat matkasta ja päättivät yhdessä lähettää pienoisen matka-avustuksen, että kaikkien rakastama ja ikävöimä tonttutyttö pääsisi toteuttamaan matkan palmun alle. 
Rakas Juulianna olema yhessä päättähneet auttaa sinua pääsehmään sinne Havaijille, siispä piä silmät ja korvat auki ko kattelet tilin saldoa.” 
Tämä viesti siis tuli parhaalta kaverilta, mutta tämän viestin alla oli pitkä lista joukkuekavereita, naapureita, työkavereita, hevostalliporukkaa, kavereita ja sukulaisia. Sillä listala oli about 60 ihmistä ja te että voi käsittää kuinka tuo lämmitti minun mieltä!  Rakastan minun läheisiä aivan valtavasti ja olen niin kiitollinen, että ne oli porukalla aatellu minua :)<3 Ihana tunne ko tietää, että vaikkei ihmiset ole fyysisesti täälä niin ne on silti henkisesti tukena.
 Aattona siis ajeltiin Portlandiin host äitin toisen tätin tykö, jossa vietettiin kolme yötä. Alla on muutama maisema kuva ja sitte tuo jäätävän kokonen salaatti annos, jonka tilasin ko pysähyttiin syömään. Tuostahan söis vaikka koko armeijja! 

Torstai 25.12.

Nämä siis viettää joulua 25 päivä ja minun joulupäivä meni kyllä hyvin. Syötiin hyvin, jaettiin lahjoja ja oltiin porukalla sukulaisten kans. Eipä tämä Suomalaista joulua voittanu, mutta oli kyllä hieno kokemus nähä vähän erilainen joulu.


Perjantai 26.12.

Perjantai aamuna vain löhöttiin, kasattiin palapeliä ja kattelin vähän aikaa FIN-USA nuorten jääkiekkoa. Joskus 1 maissa lähettiin ajeleen kohti Salemia(Oregonin pääkaupunki) ja matkalla tehtiin pikku mutka Newbergiin, josta haettiin Lotta!!!  Eli siis Lotta assuu Newbergissä ja se assuu Suomessa Oulussa eli ollaan samasta rotary piiristä. Tavattiin vuosi sitte piirihaastattelussa ja sen jälkeen muutamaan otteeseen. Me oltiin siis sovittu että Lotta lähtee meän kans mani- ja pedikyyriin, joihin oltiin varattu host äitin ja sen tätin kans ajat. Voi taivas se oli mahtava tunne nähä joku tuttu ja puhua suomea! Olenhan mie skypettäny useastikki, mutta en tiä mikä sen tilanteen teki erilaiseksi, mutta se vain tuntu ihmeelliseltä! Juttua riitti ja kyllä ihmiset katteliki sielä kynsien laitto paikassa, että saa nähä mitä siansaksaa nuo sönkkää :D Ilta vietettiin yhen sukulaisen tykönä Salem:ssa ja lopulta päädyin jäämään Lotan tykö yöksi. Juteltiin, tehtiin valmiiksi 2000 palanen palapeli ja ”illan pääle” keitettiin glögit puoli 5 maissa aamula! 

Lauantai 26.12

Lauantaina ajeltiin takasi Seattleen ja suurin osa päivästä meni siis autossa istuen. Saatiin host veljen kans tehtyä tuo lintu palapeli valmiiksi, mikä oliki kyllä semmosen taistelun takana! Seattlessa käytiin illalla syömässä semmosessa italialaisessa ravintolassa, mutta muuten ei käyty muuala Seattlessa. 


Sunnuntai 27.12

Sunnuntaina host äitin serkku käytti minua Space Needle:ssä ja sielä kierrellessä vierähtiki koko päivä! Näkymät oli huikeat ja nyt voin sanoa, että olen päässy käymään tuolaki:)! 


Tänään maanantai aamuna lensin kotia ja mie olen ollu aivan silmät ristissä koko päivän. Aamula oli nuosu puoli 5, niin vähemmästäki sitä väsyttää. Illala aukastiin vielä muutama lahja täälä kotona ja ihanaksi yllätykseksi sain Avalanchen pelipaijan ja kaiken kruunuksi Selänteen nimellä ja numerolla varustettuna! 
 Sain kans host äitin sukulaisilta vähän pienempiä juttuja kuten koruja, meikkejä, huiveja, suklaata x kolme miljoonaa ja äiti lähetti hiusjuttuja ja ihanan suomenlippu palan nomination koruun! Joka muuten sattuu olemaan Suomessa…hupsista. 

Nyt on siis amerikkalainen joulu koettu mikä lyhyesti sanottuna sisälsi paljon ilosia joululaulua, vähän lunta, PALJON joulukoristeita ja ÄLYTTÖMÄSTI ruokaa! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti