Tuntuuko teistä koskaan siltä, että päivät vain kiitä ohitse eikä ajan kululle vain voi tehä mitään. Tällä hetkellä minusta tuntuu just tuolta. Tuntuu, että ennenkö ehtii päivä kunnola alkaakkaan, se on jo ohitse. Tänään mie olen ollu jenkeissä tasan 6 kuukautta. Puoli vuotta, miten sen nyt ikinä haluaaki muotoilla. Käsittämätöntä kuinka tämä aika on menny niin nopeaa. Tähän puoleen vuoteen on mahtunu niin paljon hienoja ihmisiä, hetkiä, paikkoja ja kokemuksia. Niin paljon onnea ja iloa, niinkö surua ja kaipuuta. Täälä sitä kaikki tuntuu miljoona kertaa hienommalta, mutta myös miljoona kertaa kauheammalta. Pienet ja mitättömät asiat voi tehä minut niin onnelliseksi ja taas vastoinkäymiset tuntuu maailman lopulta.
Tammikuu on ollu ehottomasti koko vaihdon paras kuukausi tähän mennessä. Olen saanu niin paljon uusia ystäviä ja tekemistä on ollu vaikka muile jakkaa. Tällä hetkellä olen onnellisempi kuin koskaan ennen. Elämä täällä luistaa paremmin kuin hyvin, koti-ikävä ei vaivaa pätkääkään ja asiat on loistavasti. Rakastan kaikkea täällä. Ystäviä, host perhettä, koulua, Coloradoa, ilmastoa ja lista vois jatkua loputtomiin. Tiedostan kyllä, että täältä on tultava kotiakki 5 kuukauden päästä, mutta nyt ajatuski tuosta kuvottaa. Oksettaa. Kauhistuttaa. Hyijjä! Kuudessa kuukaudessa olen saanu pari sellasta ystävää, jotka on niin läheisiä, että tuntuu kuin olisin tuntenu ne koko elämäni ajan. Mie en tiä mitä mie aijon tehä ko en voi tua niitä palatessani Suomeen. En voi vain soittaa niile ”Hei, mennäänkö shoppaileen?” Tai ”Tule piristään minua!” jne. Ei ei ei…
Tänne tullessa otin suuren riskin. Mie tiesin, että elän täällä vain vuoden. Ja siinähän se ongelma onki. Vuosi on riittävä aika kiintyä uusiin ihmisiin, paikkoihin, asioihin ja tapohin. En voi kuvitella, että minun häätyy vaihtovuoden lopuksi luopua tästä kaikesta. Palata kotiin. Enkä mie sano, että koti ois jotenki ahistava paikka mennä. En todellakaan. Minua ahistaa ajatus siitä, etten voi yhdistää kahta elämää. Kahta täysin erilaista maailmaa, joita rakastan molempia. Se on uhraus, joka jokasen täytyy tehdä vaihtoon lähtiessä ja etenki sieltä tullessa kotiin. Se on pelin henki ja sitä ei voi muuttaa mitenkään vaikka mitä tekis. Nyt on kuiten liian aikasta murehtia tammösiä, sillä asiat on hyvin ja vaihtovuotta on jäljellä vielä 5 kuukautta. Tämä on ollu elämäni paras päätös tähän mennessä. Sitä minun ei tarvi miettiä hetkeäkään. En ole missään vaiheessa katunu tänne tuloa. Ja miksipä mie katuisin jotain, joka on tuonu minun elämään niin paljon hyvää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti